ENKELTEN VALTAKUNTA 3.6.2011 (11:11)

LUKIJANI, OLENNAINEN OSA ENKELTEN VALTAKUNTAA

Lukijani, olennainen osa Enkelten Valtakunnan kokonaisuutta :)

lauantai 12. maaliskuuta 2011

ENKELIT AUTTAVAT

AVUN PYYTÄMINEN

Pyytäessämme apua, opastusta tai ohjausta Enkeleiltä, on tärkeää, että tietoisesti Pyydämme Heidän apuaan.

Universaalien Lakien mukaan, Korkeampien Henkisten hierarkioiden edustajat yleensä auttavat meitä vasta sitten, kun Pyydämme Heidän Apuaan. 

Olemme täällä opettelemassa valintojen tekemistä oman vapaan tahtomme mukaisesti. Luomme Oman Elämämme omilla valinnoillamme. Valintojemme taustalla ovat ajatuksemme, uskomuksemme ja käyttäytymismallimme. 

Korkeampien Henkisten Hierarkioiden edustajat Kunnioittavat meidän Vapaata Tahtoamme ja Valintojen Tekemisen Oikeuttamme ja tämän vuoksi he eivät yleensä ns. puutu elämäämme, ellemme itse pyydä heidän apuaan.

Voimme esittää Pyyntömme Heille hiljaa mielessämme tai lausua pyyntömme ääneen ja kuvailla tilanne johon haluamme muutosta ja lopuksi kiittäkäämme heitä heidän avustaan.

MERKIT

Enkelit käyttävät samanaikaisuutta ja yhteensattumia hyväkseen antaessaan meille merkkejä elämämme suunnasta ja läsnäolostaan.

Joskus Enkelit antavat meille fyysisiä esineitä muistuttaakseen, että he ovat apunamme.

Kun kysymme vilpittömästi neuvoa, meille annetaan vastaus. 

Meidän tehtävämme on pysyä avoimina ja vastaanottavaisina. Voimme saada vastauksen jostakin kirjasta, jonkun toisen puheista, televisiosta tai radiosta. Vastaus voi myös pälkähtää päähämme tai voimme nähdä siitä unta. Enkelit saattavat vastauksen tietoomme jollakin keinolla.

Enkelit toimittavat viestejä ja merkkejä monella tapaa. Enkelit voivat pyytää esim. perhosta tai lintua lentämään läheltämme. He voivat myös viestittää jotakin niin, että kuulemme saman laulun moneen kertaan. Kiinnitä huomiota laulun sanoihin. Myös laulun meissä herättämä tunnelma voi viestittää jotain tärkeää sisäisestä tilasta, toiveista ja tarpeistamme. Enkelit voivat myös laittaa jonkin esineen tiellemme, jotta huomaisimme sen ja siihen liittyvän viestin.

HÖYHENET

Enkelit ilmaisevat olemassaolonsa usein pienillä valkoisilla höyhenillä. Jos selviämme vaikkapa täpärästi vaaratilanteesta, enkelit monesti jättävät jälkeensä höyhenen. Höyhenillä he viestittävät meille olemassaolostaan ja avustaan. Höyhen voi olla merkki, että avunpyyntömme on kuultu, se voi olla opaste jos olemme eksyneet tai se voi olla lohdutus tai vastaus johonkin kysymykseen.Kun eteemme tupsahtaa kuin tyhjästä valkoinen höyhen, on hyvä muistaa mitä olemme juuri ajatelleet ja millaisessa tilanteessa höyhen on meille toimitettu.

ENKELIN KOSKETUS

Me voimme Pyytää Enkeleitä Antamaan Meille fyysisen kosketuksen. Jotkut tuntevat selvän käden kosketuksen, että luulevat sitä todelliseksi ihmiseksi ja järkyttyvät, kun huomaavat olevansa yksin.

Hienovaraisempia aistimuksia Enkeleistä voivat olla, kuten viileä tuulahdus iholla, hajuveden tuoksahdus, äkillinen rauhan tai Rakkauden tunne tai Siipien syleily.

Usein tuo hetki tuntuu harhalta ja muutaman sekunnin päästä uskomme kuvitelleen kaiken. Jos koet tällaisen aistimuksen, Talleta Se Sydämeesi, sillä Enkelit tekevät kovasti Töitä Antaakseen Meille aistimuksen läsnäolostaan.

IHMEET

Enkelit tekevät usein ihmeitä. He voivat pelastaa meidät varmalta kuolemalta ihmeellisellä tavalla, he voivat järjestää meille täydellisen työpaikan täysin yllättävällä tavalla tai he voivat järjestää raha-asioita tai apua meille ihmeen tavoin.

Olkaamme avoimia ottamaan ihmeitä vastaan elämässämme. Avaamme oven ihmeille silloin, kun olemme valmiita antamaan ongelmamme ja siihen liittyvät pelot Luojan Haltuun.

Enkelit ilmestyvät meille monenlaisessa muodossa. 

He voivat ilmaantua esim. lintuna, perhosena tai eläimenä. He näyttäytyvät meille vain sellaisessa muodossa, jonka voimme hyväksyä.

Lähteet:
Kustannus Oy Taivaankaari ja Diana Cooper 
Ensimmäinen Blogilukijani  MAIKKI :) :) 
Sinulle Enkeleiltä tämä

Ei kommentteja: